maanantai 26. marraskuuta 2007

Jagged Alliance 2


Voi lapsi parka... missä olit kun pelimaailma sai Sirtechiltä lahjan?
Rehellisesti sanoen en muista mutta veikkaisin että olin PSX:ni kimpussa tuolloin. Sirtech julkaisi jatkoa Jagged Alliance -sarjaan ja vuosi oli 1999. Jo ensimmäinen Jagged Alliance herätti kohua aikanaan mutta jatko-osa repi kaikilta liivit päältä. Minun henkilökohtainen ongelmani oli se että olin enemmän kiinnostunut PSX -peleistä (en nyt muista mistä peleistä on tarkelleen kysymys) enkä kiinnittänyt ollenkaan huomiota PC -tarjontaan. Tämä peli meni siis silloin aivan ohi minulta. Löysin sarjan vasta pari vuotta sitten ja ensimmäisestä instaloinnista lähtien olen ollut suorastaan orja tälle pelille. Kun käytän orja -sanaa niin luulette että jokin minussa taistelee peliä vastaan mutta ei, kyse ei ole ollenkaan siitä. Jagged Alliance 2 on todella miellyttävä kokemus. Harmi vain että en ole saanut nauttia siitä vuodesta 1999 lähtien.

"Älä selittele vaan kerro mistä on kyse kun noin MP* olet."
*MP= Muna Pystyssä eli ns. intona.

Pelin ideana on vapauttaa Arulcon maa diktatuurista. Deidranna -niminen haaska on ottanut vallan kyseisestä maapläntistä ja ei varmaankaan ole ylläri jos kerron että tämä vallankaappaus on toteutettu klassisesti. Deidranna oli naimisissa Arulcon hallitsijan kanssa, kaappasi vallan ja karkoitti Enricon. Tämä karkoitettu hallitsija palkkaa pelaajan vapauttamaan Arulcon Deidrannan tyranniasta.


Taktinen, väkivaltainen, realistinen ja rohkea finger-food lautanen.
Alku on koukuttava, pelaaja saa mahdollisuuden valita joko valmiista hahmosta mutta hei, älkää viitsikö... TOTTAKAI tehdään yksilöllinen ja aivan oma hahmo jos siihen kerran annetaan mahdollisuus (ja niin siinä on myös käynyt). Hahmon luominen tapahtuu siten että pelaajalta kysytään kysymyksiä ja hahmon persoonallisuus ja erikoistuminen määräytyy vastausten mukaan. Kysymykset ovat humoristisia ja niihin vastaaminen on mielenkiintoista (varsinkin ensikertalaiselle). Vastausvaihtoehtoina on niin asiallista käytöstä kuin ultimaalista väkivaltaa suosivia vaihtoehtoja. Ymmärrätte varmaan että mikäli suositte vain väkivaltaisia vaihtoehtoja, hahmo nojaa enemmän väkivaltaan ja räjäyttelyyn kuin esimerkiksi hiipimiseen ja salamurhaukseen.

Väkivalta Jagged Alliance 2:ssa. Viholliset mätänevät auringossa kun tiimi keittelee humppakahvit kämpässä.
Pelissä on hieno lisä, korpit tulevat syömään maassa viruvia ruhoja ja myös lintuja voi ampua!
(klikkaa kuvaa)

Kun oma hahmo on luotu, pelaaja saa valita itselleen tovereita (ei ole pakko mutta suosittelen ainakin paria apuria) jotka lähtevät pelaajan matkaan tehtävälle. Valinta tapahtuu ns. toimiston kautta. Ensin katsotaan kuinka paljon on rahaa käytettävissä ja sitten katsotaan minkälaiseen apuun on varaa. Joukossa on ammattiampujia, lääkäreitä ja pelkkiä suunsoittajia. Esillä oleva laaja kirjo antaa pelille huomattavasti luonnetta ja persoonallisuutta. Kun on päädytty tulokseen että ketä pääsee (tai keneen on varaa) mukaan, pelaaja soittaa henkilöille ja sopii ajankohdat. Tämän jälkeen pelaajan hahmo apureineen pudotetaan helikopterilla Arulcoon ja siitä eteenpäin eteneminen on vapaata ja tyyli myös.

Peli käyttää vuoropohjaista taistelua ja se antaa pelaajalle mahdollisuuden käyttää yksilöllisiä, itse kehitettyjä taktiikoita eri tilanteiden selvittämiseksi. Voit määrätä voimakkaan suunsoittajan harhauttamaan vihollista kun ammattiampuja hoitelee hänet katolta. Kyllä, tässä pelissä pääsee myös katolle ja kyllä, se tuntuu hyvältä kun taktiikka menee täydellisesti läpi. Asetuksista voi valita kuinka realistisen pelikokemuksen haluat ja itse suosittelen että ruksaat "realistic" sieltä valikosta. Tämä antaa pelille särmää eikä siitä tule mitään läpikävelyä, sellaiset pelit vasta typeriä ovatkin.

"Realistic" meinaa sitä että yksi kunnolla tähdätty kuti päähän tekee eetvarttia hahmollesi. Ellet kuole heti, vammaudut ja jäät kitumaan ja kitumista seuraa muutaman vuoron jälkeen kuolema. Jagged Alliance 2:ssa on ajateltu tätäkin asiaa hienosti, jos sinua ammutaan päähän seuraukset ovat sen mukaiset, sama pätee muihin raajoihin kuten käsiin ja jalkoihin. Systeemiä on hienosäädetty jopa niin tyylikkäästi että aseet jumittuvat, jotkut hahmot eivät osaa käsitellä niitä lainkaan ja loukkaavat itsensä yrittäessään ampua. Aseet myös hajoilevat ja niitä pystyy korjailemaan. Hahmot kehittyvät sitä mukaa miten onnistuvat eri toimissa. Esimerkiksi mitä useammin osut aseella, sitä mukaa kehityt niiden käytössä. Jos hiivit onnistuneesti vihollisen taakse ja ammut häntä metrin päästä käsiaseella takaraivoon, saat hiipimisestä enemmän pisteitä kuin ampumisesta koska ampumaetäisyys ei ollut pitkä, sen sijaan hiipiminen vei kolme vuoroa ja matkaa oli 10 metriä.

Myös yö ja päivä on mahdutettu peliin tuomaan taktisia etuja ja haittoja pelaajalle. On sanomattakin selvää että yöllä näkee huonommin niin siitä voi kehitellä omaa lähestymistaktiikkaa.

Ammattimies Shadow menossa vetämään perseet kesken keikan?
(klikkaa kuvaa)

Kartta ja maailma.
Arulco ja sen pienet rähjäiset kaupungit ovat täynnä esineitä joita voi käyttää tavalla tai toisella. Löytyy sorkkarautoja, viinapulloja ja vaikka mitä. Voit esimerkiksi harhauttaa vihollisen heittämällä kiven hänen lähettyville. Kun hän kuulee kiven synnyttämän äänen hän ryntää katsomaan, samalla voit komentaa ison, voimakkaan ja vähä-älyisen suunsoittajan hutkaisemaan häntä sorkkaraudalla.

Voit vaikuttaa ympäristöön, räjähteillä pääsee seinien läpi, lukossa olevat ovet voi joko ampua tai potkia paskaksi. Toki on olemassa aina tiirikointi -keinot. Pointtini on se että Sirtech on tämänkin asian ymmärtänyt tehdä realistiseksi. Aina ei tarvitse etsiä sitä "kultaista avainta" että saa varaston oven auki. Paskaksi vaan jossei muu auta.

Kartassa on myös kaivoksia jotka pelaaja voi vallata ja näin ollen siirtää tuoton omalle tilille. Tilin rahoja voi käyttää aseiden, varusteiden ja patruunoiden ostamiseen (kyllä, ne loppuvat helposti kesken ja jotkut konfliktit on hoidettava nyrkein/veitsin). Mistä varusteita ostetaan? Kartalla on lentokenttiä jotka voi myös vallata ja kentillä majailee ns. diileri. Ostokset tehdään hahmon kannettavalla tietokoneella henkilökohtaisen "tukkupalvelun" kautta. Tukku sitten toimittaa tilauksen diilerille ja pelaaja voi noutaa tavarat lentokentältä tukun ilmoittamana päivänä.

Arulcon kartta ja joukon yksityiskohtia. Valittuna suunsoittaja Frank "Hitman" Hennessy.
(klikkaa kuvaa)

Yksinkertaisesti
*Vanhentunut ja "rupuinen" grafiikka mutta täynnä yksityiskohtia ja minä suorastaan rakastan tätä grafiikkaa. Ei, sitä ei ole pilattu, kohennettu ja täytetty efekteillä ym. 3D-kikkailulla. Nyt puhutaan rehellisestä isometrisestä (esim. Fallout, Fallout 2, Arcanum jne.) pelikulmasta joka sopii peliin kuin tulitikku jetsonin luukusta sisään. Olen jopa varma siitä että tällä pelillä ei olisi näin suurta vaikutusta minuun _jos_ se olisi 3D kikkailu käänneltävineen kuvakulmineen.

*Tunnelma pelissä on jatkuvasti jännittynyt sillä yksikään pelikerta ei ole samanlainen. Ei, et voi mennä aluelle tietäen että "no tossa ainaki on vihollinen" koska peli arpoo aina olosuhteet. Tämä jännitys maustaa peliä entisestään ja tunnelmallinen musiikki on sovitettu hyvin peliin ja tilanteisiin.

*Oppimiskynnys saattaa olla tahmaista mutta kun on perillä kaikista "miten-mikäkin-toimii" -asioista niin pelaaja kiittää itseään kun ei antanut periksi vaan jaksoi yrittää. Eikä se kynnys edes ole _niin_ iso loppujenlopuksi.

*Pelin ikä riippuu ihan pelaajan tyylistä pelata mutta mikäli tahtoo saada kaiken mahdollisen irti niin joutuu koluamaan koko kartan läpi ja pelattuaan pelin kertaalleen, on aloitettava alusta ja luotava eri tyyppinen hahmo ja kokoonpano että kokemuksesta tulee toisenlainen.

Vastinetta rahoillesi?
Oi kyllä. Olen nähnyt tätä peliä hyllyssä hintaan 9€ ja kyse on uudesta pelistä, ei käytetystä.

Tuomio.
Jagged Alliance 2 saa minulta 10/10.
Perustelut: Tämä on mielestäni PC:n paras peli tällä hetkellä ja sen ilmestymisestäkin on kohta kahdeksan vuotta. Kyse ei ole hinta/laatu -suhteesta vaan siitä että kuinka yksilöllinen ja persoonallinen peli on kyseessä. Menee ehdottomasti samaan suosikkilistaan Fallout -pelien kanssa (joista kenties myöhemmin arvostelua).

Mene ja hae kopio itsellesi, all hail Sirtech's Jagged Alliance -series.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

World of Warcraft


Todellisuus ja pakeneminen.
Peli joka on monen laatikossa (koska hyllyllä se on liian näkyvissä) ja koneella mutta harva uskaltaa mainita pelaavansa sitä. Ymmärrän kyllä hyvin miksi tähän on päästy; se tuhoaa siteet ulkomaailmaan melko tehokkaasti. Tai eihän _se_ tuhoa vaan _sinä_ tuhoat sen puolesta. Moni väittää että "onhan sielläkin ihmisiä ja heitä on ympäri maailmaa" mutta ongelmana siinä on että moni heistä on täsmälleen samanlainen apina suljetussa kehässä kuin sinä itse. Siellä ei ketään kiinnosta miten sinulla menee elämässäsi tai mitä suunnitelmia sinulla on tulevaisuudelle. Heitä kiinnostaa enemmän miten sinulla menee pelissä ja suoraan sanoen se vie aika tärkeän jalan ns. nettipeli-idealta. Älkää käsittäkö väärin, olen kyllä perillä siitä että "sehän on nimenomaan peli, mitä siellä sitten pitäisi tehdä?" ja vastaukseni sisältää saman siemenen mitä näkyy kyseisen pelin latausruudussa; siellä Blizzard muistuttaa että "muistakaa tavata ystäviänne myös pelin ulkopuolella". Pointtini on siis siinä että pelin voisi ottaa hieman rennommin. Monelle siitä on tullut järjetön pakkomielle ja kieltämättä aina vaan tapaa useampia jotka ovat pääkopassaan enemmän siellä pelimaailmassa kuin oikeassa elämässä. He kirjautuvat sisään heti 10min heräämisen jälkeen ja poistuvat n. 10min ennen kuin nukahtavat. Heille pelaamisesta on kehittynyt melkein kuin työ, heille merkitsee todella paljon kuinka edistyneitä he ovat pelimaailmassa. Oikeassa elämässä heistä on tullut kotiinsa lukittautuneita tyhjäntoimittajia mutta vain sillä on merkitystä mitä kaikkea hahmollasi on päällä, eikö vain?

Tämä taisi olla se Brill:in vetonaula? Kuuluisa tulenkestävä Mulukkumuuli.
(klikkaa kuvaa)

Pelin idea lyhyesti.
Kyseessä on siis fantasiamaailmaan sijoittuva nettipeli jossa käydään sotaa. Pelaaja saa valita puolensa ja kummallakin puolella on omat rotunsa jotka ylpeinä heiluttelevat verisiä bannereitaan pisin nurkkia ja korpea. Luonnollista on tietenkin se että vastapuolea halveksutaan ja periksi ei anneta milloinkaan. Sehän nyt on selvää.

Toteutus, alku ja perustaival.
Valittuaan puolensa ja rotunsa pelaaja saa valita hahmoluokista. Löytyy soturia, taikuria ja ties minkälaista isin pikku ritaria kuplineen. Jokaisella luokalla on tietenkin omat vahvat ja heikot puolensa. Tosin kiitos Blizzardin melko epätasaisen korjailun ansiosta joistakin luokista on tullut melkein ylivoimaisia. Voitte tietenkin päätellä että aina kun tiettyä hahmoluokkaa korjataan parempaan suuntaan, koko peli on piukallaan näitä hahmoluokkia. Se on ihan ymmärrettävää, kaikki tahtoo olla se kova jätkä.

Valintojen jälkeen tulee pieni esittelydemo jossa kerrotaan pelaajan valitseman rodun taivalta nykyiseen tilaan. Demo loppuu ja pelaaja seisoo kylmänä uudessa maailmassa josta on hankala päästä pois. Tutorial pop-up -ikkunat viskovat pisin ruutua ja kontrolleista saa melko nopeasti kiinni. Pelimaailmassa on hahmoja joilta saadaan tehtäviä ja näitä suorituksia vastaan pelaaja saa kokemuspisteitä ja muita mahdollisia palkintoja. Kokemuspisteiden avulla hahmo nousee aina ylemmälle tasolle ja jokaisella uudella kehitystasolla avautuu uusia tavaroita ja taitoja pelaajan käyttöön. Mitä ylempi taso, sitä enemmän tarvitset kokemuspisteitä tietenkin. Tasojen nouseminen siis hidastuu vahvasti loppua (mitä loppua?) kohden. Moni näistä tehtävistä noudattaa kaavaa "mene sinne, tapa näitä 6, noita 8 ja 1 tollanen" joka kieltämättä käy melko tylsäksi ajan mittaan. 70 on _toistaiseksi_ ylin taso mille pelaaja voi päästä hahmonsa kanssa ja varmaan 60% pelaajista lausahtaa itsekseen että "hmpf . . . mitäs sitten tehdään?" kun ovat päässeet ylimälle tasolle. Loput 40% tietävät tarkalleen mitä seuraavaksi tapahtuu.

Rappio kateuden ja typeryyden polulla.
Alkaa aivan mieletön lihamylly pyörimään. Sinne sekaan heitetään pelaajan viimeisetkin rippeet aivoista jolloin uskallan väittää että lobotomian tulokset hipovat melko lähellä pelaajan tilaa kyseisen pyörityksen aikana. Nimittäin siinä vaiheessa kun ei voi enää kehitystason puolesta olla jäljessä muita niin paneudutaan "kamoihin". "Kamat" tarkoittavat hahmosi aseita ja panssaria. Ne sisältävät boooooonuksia hahmon eri osa-alueisiin. Jotkut "kamat" antavat enemmän voimaa vahinkoa vastaan kun taas toiset auttavat tekemään sitä vahinkoa muihin. Tässä vaiheessa moni pelaaja sekoaa lopullisesti ja käynnistyy sairaalloinen kateus ja kilpailunhalu muita yhtä kehittyneitä kohtaan. On vain pakko saada parempaa "kamaa" ja tämä "pakko" -sana pitää sisällään sen että jää sosiaaliset suhteet toisarvoisiksi pelkästään sen takia että joku tuntematon Rahmar Turkista kantaa parempaa kilpeä kuin sinä. Syöminen ja nukkuminen on alemmalla sijalla, minun on pakko saada se kilpi. Naurettavaa.

Äkkikuolema riutuu Ratchetin baarissa.
(klikkaa kuvaa)

"Emmä tiedä ketä siinä oli mutta päin vittua meni kuitenkin..."
Pelimaailma tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden mennä isolla porukalla tyrmiin ja luoliin josta saa tietenkin laadukkaampia välineitä eli "kamoja". Tyrmiin tai luoliin _ei_ voi mennä yksin koska viholliset niissä ovat niin voimakkaita että sinun ahterisi ojennetaan sinulle sekunneissa (olipa merkillinen suora käännös). On siis aivan välttämätöntä mennä isolla porukalla sinne.

Mikäs siinä, älähän nyt oikeasti, kuinka vaikeaa se muka voi olla? :---------D

On Erik Norjasta, Pate ja Kalle Suomesta, sinä itse ja Boris Venäjältä.
Erik ei osaa englantia, Pate ja Kalle on 13-vuotiaita ja kiukuttelevat jatkuvasti ja haukkuvat muita pelaajia huonolla englannilla. Ei siinä väliä koska Boriskaan ei osaa englantia. Siinä sitten hyvä kokoonpano mennä selvittämään luolastoja tai tyrmiä. Kyrilliset aakkoset pomppii ruudulla kun Boris yrittää ilm. kertoa jotain. Kalle ja Pate haistattavat vittua ja Erik leikkii viitta heiluen sankaria, juosten yksin toisella puolella koko paikkaa. Sama lopputulos kuin yksin menemisessä, ahtereita vain viisi tällä kertaa. Ja kyseessä on siis ihmiset jotka sinä nimenomaan _kuulutit_ tähän tehtävään. Useamman yrityksen jälkeen monelta loppuu mielenkiinto ja tyrmät palkintoineen jää sille tielle tai millevaan.

Toinen vaihtoehto joka pelaajalle tarjotaan on Arena. Sinne ei pääse yksin vaan tarvitset vähintään yhden kaveriksesi. Arenaa varten muodostetaan joukkue ja tämän joukkueen muodostaminen maksaa (niinkuin kaikki pelissä. ei oikeata rahaa vaan pelin valuuttaa tietenkin). Voit muodostaa joko kahden, kolmen tai viiden hengen joukkueen. Arenalla sinun joukkueesi kilpailee toisia joukkueita vastaan ja on vain yksi hyvin yksinkertainen sääntö; se kumman joukkueen edustaja seisoo viimeisenä hengissä on voittaja. Jälleen kerran on edessä sama pulma "kenet otan joukkueeseen". Olisit voittaja jos nimenomaan saisit _ottaa_ vain pelaajia joukkueeseen. Kyse on pikemminkin "kenet saan joukkueeseen" ja parhaimmat on viety jo, usko pois. Jotta Arena olisi mahdollisimman tasapuolinen ja _reilu_ pelaajille, Blizzard on tehnyt systeemin joka lajittelee joukkueet niiden tienaamien pisteiden mukaan ja laittaa vastakkain sellaiset joukkueet joilla on suurinpiirtein saman verran pisteitä. Harmi vain tämä tuntuu olevan pelkkää paskapuhetta koska useimmiten vastaan rynnii aivan käsittämätön sakki joka suorastaan pyyhkii lattian ja keittää vielä kahvitkin. Arenan toinen huono puoli on että mikäli voitat matsin, saat 14 pistettä hurraa. Häviät seuraavan matsin _samalle porukalle_ niin sinulta viedään 20 pistettä ja useimmiten voitto on tuuria jos olet vasta aloittanut Arenan ja jostainhan se on alotettava eikö? Arena joukkueille jaetaan pisteitä viikottain ja pisteillä joukkueen pelaajat voivat ostaa itselleen näitä "kamoja".

Kolmas vaihtoehto on battlegroundit. On lipunryöstöä, alueiden valtaamista ja sensellaista sontaa. Näissä ei tarvitse yksilönä menestyä niin hyvin ja siksi useampi pelaaja aloittaa näistä. Kieltämättä se on myös aivojen murhaamista koska niinkuin Arenalla, myös battlegroundeilla tienataan pisteitä ja niillä pisteillä (yllätysyllätys) ostetaan varusteita eli? Kyllä te tiedätte.

Aivojen murhaamisella tarkoitan sitä että niin tyrmissä, battlegroundilla kuin Arenallakin pätee se julma totuus että niitä samoja kuvioita on jauhettava läpi _tunteja_ päivässä jos tahtoo nopeasti varusteita itselleen. Sama kuvio kerta toisensa jälkeen. Pitkin päivää.

"Jaa tää oliki turha juttu. No sinne meni ne rahat."
Pelin aikana pelaaja saa valita ammatteja itselleen mutta useimmiten niillä on vain yksi tarkoitus; kehittää sitä taitoa kunnes kaiken sen aherruksen ja puurtamisen jälkeen saat tehdä sen listan kärjessä olevan esineen omaan käyttöösi (koska sitä ei yllätysyllätys voi myydä). Moni aloittaa ns. tienaamisen ammatillaan ja joillakin se toimii, joillakin ei. Riippuu niin paljon kysynnästä ja jotta voisit olla kunnon kauppamies, sinun olisi oltava mainostamassa jatkuvasti palveluksiasi. Se on kieltämättä todella tylsää puuhaa.

All for no one and one for none.
Sitten on killat ja kiltatoiminta. On mahdollista muodostaa kilta, kutsua siihen sakkia ja mennä yhdessä mm. niihin tyrmiin ja luoliin. Tällä tavoin ns. "porukan kasaaminen" helpottuu hieman mutta aina mahtuu sinnekin kusipäitä ja pienimielisiä. Joten periaatteessa se ei eroa paljoa muusta pelin toiminnasta, tuurilla puhutte samaa kieltä.

Yksinkertaisesti.
*Pelissä saa tutkia siis melko avaria maisemia (kunhan on tarpeeksi kehittynyt että voi astua alueelta toiselle ilman että uuden alueen villieläimet pistävät sinut kylmäksi).

*Pelissä _saattaa_ törmätä ihan mielenkiintoisiin ihmisiin mutta mahdollisuudet ovat hyvin pienet.

*Peli kyllä tempaa mukaansa helposti ja jotenkin siihen vain jää pelaamaan. Loppua kohti aivot saattavat _yrittää_ heräillä ja saat ajatuksia kuten "missä vitussa kaikki mun kaverit on?", "hä, mitä onks nyt jo perjantai?" tai "miks helvetissä mä pelaan tätä?" mutta moiset ajatukset ovat vain hyvästä, se meinaa että sinussa on vielä jotain mikä pistää vastaan.

*Hyvä ja taidolla tehty "soundtrack" (jos sitä voi siksi sanoa) tuo pelaamiseen tunnelmaa ja musiikit on sijoitettu melko hyvin. Musiikkia tosin saisi olla useamminkin pelissä koska toistaiseksi sitä tulee vain kun astut alueelta toiselle.

*Visuaalinen puoli on melko näppärästi toteutettu. Pieni cartoon -vivahde grafiikassa tekee pelin tunnelmasta jotenkin sarjakuvamaisen. Hahmojen, aseiden, rakennuksien...oikeastaan kaiken suhteen käytetyt tietynlaiset korostukset tuovat peliin omalaatuista luonnetta (esim. hahmon eri piirteiden korostaminen). Visuaalinen puoli jaksaa vähän pidemmänkin tovin jälkeen miellyttää silmää.

Onko sinusta siihen vai lähteekö käsistä?
Nyt vähän infoa itsestäni vaikka tämä ei mikään profiili ole. Pointtini tässä on se etten puhu ihan tyhjästä tai että olen pelannut peliä vain ensimmäiset kolme tuntia. Olen pelannut kyseistä peliä kuukausia ja myönnän pelaavani edelleen. Kyllä, minulla on korkeatasoiset hahmot ja pelaan niillä. Kysyt varmaan että "jos se on noin paska niin miksi pelaat sitä?" ja vastaan "koska olen oppinut pelaamaan sitä rennommin, kilpailematta ja vertailematta. En ota stressiä siitä ollenkaan niinkuin moni tekee, osaan lopettaa koska haluan ja osaan aloittaa koska haluan." Monella peliä pelaavalla on hukassa kaikki nuo ominaisuudet ja siksi käyvät ylikierroksilla.

Voiko pelistä siis nauttia? Kyllä voi jos ei ota sitä vakavasti vaan ottaa sen nimenomaan sellaisena miksi se on tehty, pelinä.

Kadotus -killan chatti on hyvä esimerkki siitä miten myöhäistunnit vaikuttavat jutun laatuun.
(klikkaa kuvaa)

Voiko peliin kyllästyä tai turhautua? Todellakin. Turhautumisen voi laukaista muiden pelaajien kärsimättömyys, pienimielisyys ja puhdas älykkyyden puute. Enkä tarkoita että pitäisin muita alhaisempina vaan kyse on järjen käytöstä. Siellä on niin monta pelaajaa jotka eivät vain käsitä yksinkertaisia faktoja kuten "matkaaminen paikasta toiseen kestää" eikä se käy sormia napsauttamalla niinkuin äidin kanssa. Yrität auttaa toista suomalaista vaikka sinulla olisi muutakin puuhaa, hän haistattaa vittua sinulle ja haukkuu maan rakoon koska et tullut kolmessa minuutissa pelimaailman toiselta puolelta hänen luokse. Kyllästymisen voi laukaista se että olet päässyt korkeimmalle kehitystasolle etkä vain yksinkertaisesti jaksa jauhata Arenaa, tyrmiä tai battlegroundeja läpi ja luovutat koska olet aivan poikki.

Ajankäyttö ja minkälaisesta pelaamisesta maksat.
Tunti on tässä pelissä naurettavan lyhyt aika. Pelkkä matkustaminen (kehitysvaiheen alussa) vie 3/5 peliajasta mikä on naurettavaa. Kehitystasolla 40 saat ratsun (joka maksaa ylivoimaisen paljon sen hetken tienaamiseen nähden haha) joka nopeuttaa matkustamistasi 60% mutta silti pelaamisestasi kuluu suuri aika pelkästään tyhjänpäiväiseen juoksemiseen. Nappi pohjassa ja tuijotat tietä ja karttaa vuorotellen.

Tämä peli on myös tehnyt monesta parisuhteesta helvetin koska toinen (ellei jopa molemmat, pelottavaa) osapuoli hilluu mielummin pelimaailmassa pamppu kädessä kuin pitelisi kumppaniaan sylissään. Miettikää, siinä on jo jotain.

Käytän arvosteluissani melko yksinkertaista järjestelmää ja tosiaan sanon vain mitä _minä_ pidin siitä. Tietenkin mielipiteitä on yhtä paljon kuin perseenreikiäkin. En aio erikseen numeroida grafiikkaa ja ääniä yms. paskaa. Annan arvosanan kokonaisuudesta ja puutun kyllä arvostelussa ääniin tai grafiikkaan jos katson sen tärkeäksi osaksi peliä.

Tuomio.
World of Warcraft saa minulta 5/10
Perustelut: Vaikka pelistä nauttii ajoittain, ei voi kieltää sitä turhautuneisuuden ja kyllästymisen sarjatulen voimaa jolla peli tykittää sinua jatkuvasti. Uskon että ihmiselle jolla ei ole pahemmin sosiaalista elämää / muuta tekemistä tämä peli on mainio. Kyllä jatkan itse pelaamista mutta aivan epänormaalilla (normi WoW pelaajan mielestä) asenteella ja tahdilla. Minulle tämä peli on vaihtoehtoinen tapa pitää hauskaa ystävieni kanssa mutta vietän 100 kertaa mielummin sen ajan kasvotusten heidän kanssaan (onneksi ovat oikeassa maailmassa lähellä). Viisi pistettä siksi koska tämän pelin kohdalla asenteesi, luonteesi ja suhtautumisesi määrää puolet. Peli yksinään saa valitettavasti vain toisen puoliskon.

Jos minulta kysytään valitsenko 3 tuntia kävelemässä syksyisessä metsässä kylmän rankkasateen aikaan...tai 3 tuntia WoW:ia lämpimässä kuuma rommitoti käden ulottuvilla, valitsen metsän ja olen tunnin ekstraa.

Lukekaa mielummin kirjoja tytöt ja pojat.

Tervetuloa.

Eli tarkoituksena on arvostella pelejä. En aio olla tarkka kirjoitusasuista tai siitä että teksti olisi korrekti. Olen maalainen risuperse pienestä aavekaupungista joten älkää pahastuko mikäli teksteistä puuttuu jotain tai kielenkäyttö on rujoa. Lupaan _yrittää_ laittaa screenejä peleistä ja tehdä arvostelusta mahd. kokonaisen.