World of Warcraft

Todellisuus ja pakeneminen.
Peli joka on monen laatikossa (koska hyllyllä se on liian näkyvissä) ja koneella mutta harva uskaltaa mainita pelaavansa sitä. Ymmärrän kyllä hyvin miksi tähän on päästy; se tuhoaa siteet ulkomaailmaan melko tehokkaasti. Tai eihän _se_ tuhoa vaan _sinä_ tuhoat sen puolesta. Moni väittää että "onhan sielläkin ihmisiä ja heitä on ympäri maailmaa" mutta ongelmana siinä on että moni heistä on täsmälleen samanlainen apina suljetussa kehässä kuin sinä itse. Siellä ei ketään kiinnosta miten sinulla menee elämässäsi tai mitä suunnitelmia sinulla on tulevaisuudelle. Heitä kiinnostaa enemmän miten sinulla menee pelissä ja suoraan sanoen se vie aika tärkeän jalan ns. nettipeli-idealta. Älkää käsittäkö väärin, olen kyllä perillä siitä että "sehän on nimenomaan peli, mitä siellä sitten pitäisi tehdä?" ja vastaukseni sisältää saman siemenen mitä näkyy kyseisen pelin latausruudussa; siellä Blizzard muistuttaa että "muistakaa tavata ystäviänne myös pelin ulkopuolella". Pointtini on siis siinä että pelin voisi ottaa hieman rennommin. Monelle siitä on tullut järjetön pakkomielle ja kieltämättä aina vaan tapaa useampia jotka ovat pääkopassaan enemmän siellä pelimaailmassa kuin oikeassa elämässä. He kirjautuvat sisään heti 10min heräämisen jälkeen ja poistuvat n. 10min ennen kuin nukahtavat. Heille pelaamisesta on kehittynyt melkein kuin työ, heille merkitsee todella paljon kuinka edistyneitä he ovat pelimaailmassa. Oikeassa elämässä heistä on tullut kotiinsa lukittautuneita tyhjäntoimittajia mutta vain sillä on merkitystä mitä kaikkea hahmollasi on päällä, eikö vain?

Tämä taisi olla se Brill:in vetonaula? Kuuluisa tulenkestävä Mulukkumuuli.
(klikkaa kuvaa)

Pelin idea lyhyesti.
Kyseessä on siis fantasiamaailmaan sijoittuva nettipeli jossa käydään sotaa. Pelaaja saa valita puolensa ja kummallakin puolella on omat rotunsa jotka ylpeinä heiluttelevat verisiä bannereitaan pisin nurkkia ja korpea. Luonnollista on tietenkin se että vastapuolea halveksutaan ja periksi ei anneta milloinkaan. Sehän nyt on selvää.

Toteutus, alku ja perustaival.
Valittuaan puolensa ja rotunsa pelaaja saa valita hahmoluokista. Löytyy soturia, taikuria ja ties minkälaista isin pikku ritaria kuplineen. Jokaisella luokalla on tietenkin omat vahvat ja heikot puolensa. Tosin kiitos Blizzardin melko epätasaisen korjailun ansiosta joistakin luokista on tullut melkein ylivoimaisia. Voitte tietenkin päätellä että aina kun tiettyä hahmoluokkaa korjataan parempaan suuntaan, koko peli on piukallaan näitä hahmoluokkia. Se on ihan ymmärrettävää, kaikki tahtoo olla se kova jätkä.

Valintojen jälkeen tulee pieni esittelydemo jossa kerrotaan pelaajan valitseman rodun taivalta nykyiseen tilaan. Demo loppuu ja pelaaja seisoo kylmänä uudessa maailmassa josta on hankala päästä pois. Tutorial pop-up -ikkunat viskovat pisin ruutua ja kontrolleista saa melko nopeasti kiinni. Pelimaailmassa on hahmoja joilta saadaan tehtäviä ja näitä suorituksia vastaan pelaaja saa kokemuspisteitä ja muita mahdollisia palkintoja. Kokemuspisteiden avulla hahmo nousee aina ylemmälle tasolle ja jokaisella uudella kehitystasolla avautuu uusia tavaroita ja taitoja pelaajan käyttöön. Mitä ylempi taso, sitä enemmän tarvitset kokemuspisteitä tietenkin. Tasojen nouseminen siis hidastuu vahvasti loppua (mitä loppua?) kohden. Moni näistä tehtävistä noudattaa kaavaa "mene sinne, tapa näitä 6, noita 8 ja 1 tollanen" joka kieltämättä käy melko tylsäksi ajan mittaan. 70 on _toistaiseksi_ ylin taso mille pelaaja voi päästä hahmonsa kanssa ja varmaan 60% pelaajista lausahtaa itsekseen että "hmpf . . . mitäs sitten tehdään?" kun ovat päässeet ylimälle tasolle. Loput 40% tietävät tarkalleen mitä seuraavaksi tapahtuu.

Rappio kateuden ja typeryyden polulla.
Alkaa aivan mieletön lihamylly pyörimään. Sinne sekaan heitetään pelaajan viimeisetkin rippeet aivoista jolloin uskallan väittää että lobotomian tulokset hipovat melko lähellä pelaajan tilaa kyseisen pyörityksen aikana. Nimittäin siinä vaiheessa kun ei voi enää kehitystason puolesta olla jäljessä muita niin paneudutaan "kamoihin". "Kamat" tarkoittavat hahmosi aseita ja panssaria. Ne sisältävät boooooonuksia hahmon eri osa-alueisiin. Jotkut "kamat" antavat enemmän voimaa vahinkoa vastaan kun taas toiset auttavat tekemään sitä vahinkoa muihin. Tässä vaiheessa moni pelaaja sekoaa lopullisesti ja käynnistyy sairaalloinen kateus ja kilpailunhalu muita yhtä kehittyneitä kohtaan. On vain pakko saada parempaa "kamaa" ja tämä "pakko" -sana pitää sisällään sen että jää sosiaaliset suhteet toisarvoisiksi pelkästään sen takia että joku tuntematon Rahmar Turkista kantaa parempaa kilpeä kuin sinä. Syöminen ja nukkuminen on alemmalla sijalla, minun on pakko saada se kilpi. Naurettavaa.

Äkkikuolema riutuu Ratchetin baarissa.
(klikkaa kuvaa)

"Emmä tiedä ketä siinä oli mutta päin vittua meni kuitenkin..."
Pelimaailma tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden mennä isolla porukalla tyrmiin ja luoliin josta saa tietenkin laadukkaampia välineitä eli "kamoja". Tyrmiin tai luoliin _ei_ voi mennä yksin koska viholliset niissä ovat niin voimakkaita että sinun ahterisi ojennetaan sinulle sekunneissa (olipa merkillinen suora käännös). On siis aivan välttämätöntä mennä isolla porukalla sinne.

Mikäs siinä, älähän nyt oikeasti, kuinka vaikeaa se muka voi olla? :---------D

On Erik Norjasta, Pate ja Kalle Suomesta, sinä itse ja Boris Venäjältä.
Erik ei osaa englantia, Pate ja Kalle on 13-vuotiaita ja kiukuttelevat jatkuvasti ja haukkuvat muita pelaajia huonolla englannilla. Ei siinä väliä koska Boriskaan ei osaa englantia. Siinä sitten hyvä kokoonpano mennä selvittämään luolastoja tai tyrmiä. Kyrilliset aakkoset pomppii ruudulla kun Boris yrittää ilm. kertoa jotain. Kalle ja Pate haistattavat vittua ja Erik leikkii viitta heiluen sankaria, juosten yksin toisella puolella koko paikkaa. Sama lopputulos kuin yksin menemisessä, ahtereita vain viisi tällä kertaa. Ja kyseessä on siis ihmiset jotka sinä nimenomaan _kuulutit_ tähän tehtävään. Useamman yrityksen jälkeen monelta loppuu mielenkiinto ja tyrmät palkintoineen jää sille tielle tai millevaan.

Toinen vaihtoehto joka pelaajalle tarjotaan on Arena. Sinne ei pääse yksin vaan tarvitset vähintään yhden kaveriksesi. Arenaa varten muodostetaan joukkue ja tämän joukkueen muodostaminen maksaa (niinkuin kaikki pelissä. ei oikeata rahaa vaan pelin valuuttaa tietenkin). Voit muodostaa joko kahden, kolmen tai viiden hengen joukkueen. Arenalla sinun joukkueesi kilpailee toisia joukkueita vastaan ja on vain yksi hyvin yksinkertainen sääntö; se kumman joukkueen edustaja seisoo viimeisenä hengissä on voittaja. Jälleen kerran on edessä sama pulma "kenet otan joukkueeseen". Olisit voittaja jos nimenomaan saisit _ottaa_ vain pelaajia joukkueeseen. Kyse on pikemminkin "kenet saan joukkueeseen" ja parhaimmat on viety jo, usko pois. Jotta Arena olisi mahdollisimman tasapuolinen ja _reilu_ pelaajille, Blizzard on tehnyt systeemin joka lajittelee joukkueet niiden tienaamien pisteiden mukaan ja laittaa vastakkain sellaiset joukkueet joilla on suurinpiirtein saman verran pisteitä. Harmi vain tämä tuntuu olevan pelkkää paskapuhetta koska useimmiten vastaan rynnii aivan käsittämätön sakki joka suorastaan pyyhkii lattian ja keittää vielä kahvitkin. Arenan toinen huono puoli on että mikäli voitat matsin, saat 14 pistettä hurraa. Häviät seuraavan matsin _samalle porukalle_ niin sinulta viedään 20 pistettä ja useimmiten voitto on tuuria jos olet vasta aloittanut Arenan ja jostainhan se on alotettava eikö? Arena joukkueille jaetaan pisteitä viikottain ja pisteillä joukkueen pelaajat voivat ostaa itselleen näitä "kamoja".

Kolmas vaihtoehto on battlegroundit. On lipunryöstöä, alueiden valtaamista ja sensellaista sontaa. Näissä ei tarvitse yksilönä menestyä niin hyvin ja siksi useampi pelaaja aloittaa näistä. Kieltämättä se on myös aivojen murhaamista koska niinkuin Arenalla, myös battlegroundeilla tienataan pisteitä ja niillä pisteillä (yllätysyllätys) ostetaan varusteita eli? Kyllä te tiedätte.

Aivojen murhaamisella tarkoitan sitä että niin tyrmissä, battlegroundilla kuin Arenallakin pätee se julma totuus että niitä samoja kuvioita on jauhettava läpi _tunteja_ päivässä jos tahtoo nopeasti varusteita itselleen. Sama kuvio kerta toisensa jälkeen. Pitkin päivää.

"Jaa tää oliki turha juttu. No sinne meni ne rahat."
Pelin aikana pelaaja saa valita ammatteja itselleen mutta useimmiten niillä on vain yksi tarkoitus; kehittää sitä taitoa kunnes kaiken sen aherruksen ja puurtamisen jälkeen saat tehdä sen listan kärjessä olevan esineen omaan käyttöösi (koska sitä ei yllätysyllätys voi myydä). Moni aloittaa ns. tienaamisen ammatillaan ja joillakin se toimii, joillakin ei. Riippuu niin paljon kysynnästä ja jotta voisit olla kunnon kauppamies, sinun olisi oltava mainostamassa jatkuvasti palveluksiasi. Se on kieltämättä todella tylsää puuhaa.

All for no one and one for none.
Sitten on killat ja kiltatoiminta. On mahdollista muodostaa kilta, kutsua siihen sakkia ja mennä yhdessä mm. niihin tyrmiin ja luoliin. Tällä tavoin ns. "porukan kasaaminen" helpottuu hieman mutta aina mahtuu sinnekin kusipäitä ja pienimielisiä. Joten periaatteessa se ei eroa paljoa muusta pelin toiminnasta, tuurilla puhutte samaa kieltä.

Yksinkertaisesti.
*Pelissä saa tutkia siis melko avaria maisemia (kunhan on tarpeeksi kehittynyt että voi astua alueelta toiselle ilman että uuden alueen villieläimet pistävät sinut kylmäksi).

*Pelissä _saattaa_ törmätä ihan mielenkiintoisiin ihmisiin mutta mahdollisuudet ovat hyvin pienet.

*Peli kyllä tempaa mukaansa helposti ja jotenkin siihen vain jää pelaamaan. Loppua kohti aivot saattavat _yrittää_ heräillä ja saat ajatuksia kuten "missä vitussa kaikki mun kaverit on?", "hä, mitä onks nyt jo perjantai?" tai "miks helvetissä mä pelaan tätä?" mutta moiset ajatukset ovat vain hyvästä, se meinaa että sinussa on vielä jotain mikä pistää vastaan.

*Hyvä ja taidolla tehty "soundtrack" (jos sitä voi siksi sanoa) tuo pelaamiseen tunnelmaa ja musiikit on sijoitettu melko hyvin. Musiikkia tosin saisi olla useamminkin pelissä koska toistaiseksi sitä tulee vain kun astut alueelta toiselle.

*Visuaalinen puoli on melko näppärästi toteutettu. Pieni cartoon -vivahde grafiikassa tekee pelin tunnelmasta jotenkin sarjakuvamaisen. Hahmojen, aseiden, rakennuksien...oikeastaan kaiken suhteen käytetyt tietynlaiset korostukset tuovat peliin omalaatuista luonnetta (esim. hahmon eri piirteiden korostaminen). Visuaalinen puoli jaksaa vähän pidemmänkin tovin jälkeen miellyttää silmää.

Onko sinusta siihen vai lähteekö käsistä?
Nyt vähän infoa itsestäni vaikka tämä ei mikään profiili ole. Pointtini tässä on se etten puhu ihan tyhjästä tai että olen pelannut peliä vain ensimmäiset kolme tuntia. Olen pelannut kyseistä peliä kuukausia ja myönnän pelaavani edelleen. Kyllä, minulla on korkeatasoiset hahmot ja pelaan niillä. Kysyt varmaan että "jos se on noin paska niin miksi pelaat sitä?" ja vastaan "koska olen oppinut pelaamaan sitä rennommin, kilpailematta ja vertailematta. En ota stressiä siitä ollenkaan niinkuin moni tekee, osaan lopettaa koska haluan ja osaan aloittaa koska haluan." Monella peliä pelaavalla on hukassa kaikki nuo ominaisuudet ja siksi käyvät ylikierroksilla.

Voiko pelistä siis nauttia? Kyllä voi jos ei ota sitä vakavasti vaan ottaa sen nimenomaan sellaisena miksi se on tehty, pelinä.

Kadotus -killan chatti on hyvä esimerkki siitä miten myöhäistunnit vaikuttavat jutun laatuun.
(klikkaa kuvaa)

Voiko peliin kyllästyä tai turhautua? Todellakin. Turhautumisen voi laukaista muiden pelaajien kärsimättömyys, pienimielisyys ja puhdas älykkyyden puute. Enkä tarkoita että pitäisin muita alhaisempina vaan kyse on järjen käytöstä. Siellä on niin monta pelaajaa jotka eivät vain käsitä yksinkertaisia faktoja kuten "matkaaminen paikasta toiseen kestää" eikä se käy sormia napsauttamalla niinkuin äidin kanssa. Yrität auttaa toista suomalaista vaikka sinulla olisi muutakin puuhaa, hän haistattaa vittua sinulle ja haukkuu maan rakoon koska et tullut kolmessa minuutissa pelimaailman toiselta puolelta hänen luokse. Kyllästymisen voi laukaista se että olet päässyt korkeimmalle kehitystasolle etkä vain yksinkertaisesti jaksa jauhata Arenaa, tyrmiä tai battlegroundeja läpi ja luovutat koska olet aivan poikki.

Ajankäyttö ja minkälaisesta pelaamisesta maksat.
Tunti on tässä pelissä naurettavan lyhyt aika. Pelkkä matkustaminen (kehitysvaiheen alussa) vie 3/5 peliajasta mikä on naurettavaa. Kehitystasolla 40 saat ratsun (joka maksaa ylivoimaisen paljon sen hetken tienaamiseen nähden haha) joka nopeuttaa matkustamistasi 60% mutta silti pelaamisestasi kuluu suuri aika pelkästään tyhjänpäiväiseen juoksemiseen. Nappi pohjassa ja tuijotat tietä ja karttaa vuorotellen.

Tämä peli on myös tehnyt monesta parisuhteesta helvetin koska toinen (ellei jopa molemmat, pelottavaa) osapuoli hilluu mielummin pelimaailmassa pamppu kädessä kuin pitelisi kumppaniaan sylissään. Miettikää, siinä on jo jotain.

Käytän arvosteluissani melko yksinkertaista järjestelmää ja tosiaan sanon vain mitä _minä_ pidin siitä. Tietenkin mielipiteitä on yhtä paljon kuin perseenreikiäkin. En aio erikseen numeroida grafiikkaa ja ääniä yms. paskaa. Annan arvosanan kokonaisuudesta ja puutun kyllä arvostelussa ääniin tai grafiikkaan jos katson sen tärkeäksi osaksi peliä.

Tuomio.
World of Warcraft saa minulta 5/10
Perustelut: Vaikka pelistä nauttii ajoittain, ei voi kieltää sitä turhautuneisuuden ja kyllästymisen sarjatulen voimaa jolla peli tykittää sinua jatkuvasti. Uskon että ihmiselle jolla ei ole pahemmin sosiaalista elämää / muuta tekemistä tämä peli on mainio. Kyllä jatkan itse pelaamista mutta aivan epänormaalilla (normi WoW pelaajan mielestä) asenteella ja tahdilla. Minulle tämä peli on vaihtoehtoinen tapa pitää hauskaa ystävieni kanssa mutta vietän 100 kertaa mielummin sen ajan kasvotusten heidän kanssaan (onneksi ovat oikeassa maailmassa lähellä). Viisi pistettä siksi koska tämän pelin kohdalla asenteesi, luonteesi ja suhtautumisesi määrää puolet. Peli yksinään saa valitettavasti vain toisen puoliskon.

Jos minulta kysytään valitsenko 3 tuntia kävelemässä syksyisessä metsässä kylmän rankkasateen aikaan...tai 3 tuntia WoW:ia lämpimässä kuuma rommitoti käden ulottuvilla, valitsen metsän ja olen tunnin ekstraa.

Lukekaa mielummin kirjoja tytöt ja pojat.